Huippuosaajana toimiminen
parturi kisat helsingissä.
Osallistuin lokakuussa parturin sm kisojen karsintoihin ja nappasinkin sieltä 1. sijan molemmista luokista; Miesten kaupallinen työ ja miesten klassnen kampaus.
Ehdin harjoitella n. 2vko kisoihin, joten joka päivä koulupäivät meni harjotellessa. Klassiseen käytin eniten aikaa. Ensiksi esi leikkasin harjoutuspään ja siten alotin föönaamisen. föönasin joka päivä aina kisoihin asti pään vähintään 7 kertaa :D Aluksi föönailin vain perus plastista kampausta ja kun se alkoi sujua niin aloin suunitteemaan kisa työtä. Kisa työ oli plastinen kampaus mutta etu osaan tuli pieni tvisti. päivä ennen kisoja värjäsin ja tein pohja työn harjoitus päälle, pakkasin työvälineet ja kävin vielä kertaalleen läpi kaiken oleellisen.
Kaupallisen kampuksen kanssa minulla oli aika selvä visio heti alkuun joten sen suunitteluun ei mennt paljoon aikaa. Kävimme opettajan kanssa läpi suunitelmani ja aloin heti leikkaamaan ja värjäämään harjotuspäätä. Kun esi valmistelu oli tehty kokeilin muutamaa eri tekniikkaa kihartamisen suhteen. Hajoittelin kampauksen pari kertaa ja se oli siinä.
olin todella tyytyväinen itse molempiin töihin ja kisaaminen oli hauska kokemus! :)
tässä muutam kuva:
(kuvat: Piia Kiikeri)

Kommentit
Lähetä kommentti